D07-joukkueen kevään harjoitusjakson päätös
Julkaistu: 20.06.2019 00.00

D07-joukkueen kevään harjoitusjakson päätös


Hyvin sujuneen viime kauden ja parin viikon tauon jälkeen lähdettiin tulevaan kauteen aloittamalla joukkueen yhteiset harjoitukset torstaina 9.5.

Viime kaudella harjoiteltiinkin jo jonkin verran fysiikkaa, mutta tälle kaudella seuravalmentaja Pasi Palosen tuoma muutos fysiikkaharjoituksiin on merkittävä ja siksi kevään osalta jääharjoitukset jätettiin lähes minimiin ja keskityttiin pelaajien fyysisten ominaisuuksien parantamiseen. Tämä myös varmasti tulee näkymään ikäluokan kaikkien peiryhmien otteissa kentällä tulevalla kaudella.

Lisäksi joukkueeseen saatiin vahvistusta valmennukseen ja sekä paljon uusia innokkaita pelaajia. D07-ikäluokan vahvuudeksi saatiin nyt jo lähes 50 pelaajaa.

Joukkueen yhteisen tiukan kuuden viikon fysiikkaharjoittelun päätteeksi järjestettiin pelaajille myös hieman rentoutusta ennen omatoimijaksolle siirtymistä sekä luotiin perustaa hyvälle joukkuehengelle. Päätöstilaisuus järjestettiin Villa Wolaxin kauniissa maisemissa. Ohjelmassa oli kuplafutista, grillausta, saunomista ja uimista.

Nyt kaikkien pelaajien hyvä siirtyä vajaaksi kuudeksi viikoksi omatoimisesti harjoittelemaan ja Heinäkuun viimeisellä viikolla jatketaan yhteisten joukkueharjoituksien muodossa sekä jäällä ja fysiikkaharjoituksissa valmistautuen tuleviin sarjapeleihin, kovempina kuin koskaan.


Seuran uusimmat