TPS08 käynnisti kauden Paraisten leirillä
Julkaistu: 01.09.2018 00.00

TPS08 käynnisti kauden Paraisten leirillä

TPS:n 2008 syntyneet jääkiekkoilijat kävivät päräyttämässä kauden kunnolla käyntiin kahden päivän leirillä Paraisilla. Harjoiteltiin sekä jäällä että sen ulkopuolella, opittiin paljon uutta fysiikkaharjoittelusta, lihashuollosta, levosta, ravinnosta ja pelaajana kasvamisesta. Raporttien mukaan ruokahaluttomuus tai unettomuus eivät vaivanneet kotona kymmentuntisten päivien jälkeen.

Aloitimme niin aikaisin, että sumu ei ollut vielä hälvennyt hallin plekseistä.
Kaikki löysivät kuitenkin omat ruutunsa.

Radalta haettiin vauhtia ja ketteryyttä. Pikku sade ei meininkiä haitannut, eikä radan pinta
mennyt esitetyistä epäilyistä huolimatta rullalle kiihdytyksissä ja suunnanvaihdoissa.

Ketteryystestiä harjoiteltiin ennen ajanottoa.


Viisitoista sekuntia, kolmen metrin rata, montako kosketusta keiloihin?


Testiradalle kavereiden kannustamana. Pelaajia testattiin ottamalla aikaa luisteluradalla, jotta
kehitystä voidaan alkaa seurata.


Kohti kulmaa testiradalla.


Valakyykyissä oli aluksi hiukan harjoittelemista. Lajivoima kelpaa kuitenkin kaikille.


Lyhyt tauko näköalapaikalla, matkalla syömään Paraisten keskustaan. Ravintola Kamu tarjoili
erinomaiset lounaat viihtyisässä ja laadukkaassa ympäristössä.


Maalintekoharjoituksia.


Edellisen harjoituksen purku, seuraavan briiffaus.

Seuran uusimmat