Juuso Malmikare on TPS:n uusi taitovalmentaja!
Julkaistu: 06.04.2020 00.00

Juuso Malmikare on TPS:n uusi taitovalmentaja!

TPS Juniorijääkiekko ry on palkannut uudeksi taitovalmentajakseen Juuso Malmikareen. Juuso siirtyy TPS:n palvelukseen TuTo Juniorijääkiekon puolelta, jossa hän on työskennellyt vastaavissa tehtävissä viimeisen seitsemän vuoden ajan. Lisäksi Juuso on vuosien aikana vastannut myös eri ikäluokkien urheilutoiminnasta sekä seuran iltapäiväjäätoiminnasta.

Juuso on syntyperäinen turkulainen, joka on omalla peliurallaan edustanut TPS:n lisäksi myös Naantalin VG-62:ta sekä Raision Nuorisokiekkoa. Vuonna 2013 hän aloitti Suomen Jääkiekkoliiton alaisen taitovalmentajakoulutuksen valtakunnan ensimmäisten koulutettavien joukossa.

- Odotan todella innoissani kauden 2020-2021 alkamista uuden työn merkeissä. Seurassa on useita itselleni entuudestaan tuttuja ammattilaisia, joiden työtä arvostan todella korkealle. Olen seuralle erittäin kiitollinen mahdollisuudesta päästä tekemään töitä näiden ammattilaisten kanssa. Näen itse ikäluokat, joiden kanssa tulen työskentelemään, monella tapaa hyvin merkityksellisinä. Näissä ikäluokissa rakennetaan kivijalkaa niin ihmisenä, urheilijana kuin myös jääkiekkoilijana kasvamiseen, Malmikare kertoo.

TPS Juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Kalle Lahti sekä juniorivalmennuspäällikkö Sami Aaltonen toivottavat Juuson lämpimästi tervetulleeksi Turun Palloseuraan.

- Olemme saaneet seurata aika läheltä Juuson tekemistä viimeiset seitsemän vuotta. Palaute hänen tekemisestään TuTon leivissä on ollut todella hyvää. Hän oli heti selkeä ykkösvaihtoehto, kun Matias Barckin seuraajaa ryhdyttiin kartoittamaan. Hienoa saada meritoitunut lasten jääkiekon ammattilainen mukaan organisaatioomme, Aaltonen kommentoi.

- Olemme äärimmäisen iloisia saadessamme Matiaksen tekemälle työlle erinomaisen jatkajan. Juuso tulee vastaamaan ensi kaudella muun muassa oman seuramme E2-F2-ikäluokkien toiminnasta, sateenvarjotyöstä sekä osaltaan myös seuran iltapäiväjäistä. Juuso on viimeisen päälle arvostettu ammattilainen ja hänen mukanaan tuomasta kokemuksesta tulee hyötymään aivan varmasti koko seura, Lahti puolestaan toteaa.

- Haluan vielä muistuttaa kaikkia pitämään huolta itsestään sekä perheestä näinä poikkeuksellisina aikoina. Käyttäkää nyt se aika, joka normaalisti kuluu harrastuksiin, perheen kanssa yhdessä liikkuen. Elokuussa tavataan, Malmikare päättää.

Seuran uusimmat