Kauden 2019-2020 palkitut julkaistaan nyt!
Julkaistu: 01.10.2020 00.00

Kauden 2019-2020 palkitut julkaistaan nyt!

Seura on valitettavasti joutunut koronapandemiatilanteen johdosta perumaan jo kaksi eri tilaisuutta, joissa viime kauden palkinnot oli ison yleisön edessä tarkoitus jakaa.

Huhtikuun perinteinen päätösristeily peruttiin jo hyvissä ajoin keväällä ja myöhemmin elokuussa oli tarkoitus lähteä risteilylle vielä uudemman kerran. Tautitilanne ei ole helpottanut ja nyt kun uusi kausi on jo ollut hyvän matkaa käynnissä, olemme seurana päättäneet julkaista viime kauden palkitut toisella tapaa.

Oheiselta videolta pääsette nyt seuraamaan viime kauden ansioituneiden junioreiden sekä toimihenkilöiden palkitsemistilaisuutta.

Nautinnollisia katseluhetkiä sekä onnittelut vielä jokaiselle palkitulle!


Seuran uusimmat