Matias Barck siirtyy uusien haasteiden pariin!
Julkaistu: 25.03.2020 00.00

Matias Barck siirtyy uusien haasteiden pariin!

Viimeiset kaksi kautta seuran toisena taitovalmentajana työskennellyt Matias Barck on irtisanoutunut TPS Juniorijääkiekko ry:n palveluksesta ja on kevään aikana siirtymässä uusien haasteiden pariin. Työt TPS Juniorijääkiekossa päättyvät virallisesti 30.4, mikä on myös Matiaksen viimeinen työpäivä. Tämän jälkeen Matias aloittaa työt TPS:n yhteistyöseuran Raision Nuorisokiekon valmennuspäällikkönä.

- Haikein, mutta samalla innokkain mielin siirryn uusien haasteiden pariin. Kiitän luonnollisesti Turun Palloseuraa sekä Suomen Jääkiekkoliittoa mahdollisuudesta, että sain olla mukana hienossa ja ainutlaatuisessa taitovalmentajaprojektissa. Haluan kiittää myös kaikkia seuratoimijoita ja sateenvarjoseuroja, joiden kanssa olen kahden vuoden ajan toiminut. Kiitos myös TPS:n toiselle taitovalmentajalle Teemu Kettuselle, jonka kanssa erinomaisesti sujunut yhteistyö jatkuu nyt hieman eri tavoin, jakaa Barck kiitosta.

TPS Juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Kalle Lahti sekä juniorivalmennuspäällikkö Sami Aaltonen kiittelevät molemmat Matiasta hänen arvokkaasta työpanoksesta koko TPS Juniorijääkiekon hyväksi.

- Olemme onnellisia Matiaksen puolesta. On aina hienoa, kun joku pääsee urallaan eteenpäin. Matiaksen uuden pestin avulla saamme varmasti vietyä jo ennestään hyvin toiminutta TPS:n ja RNK:n välistä yhteistyötä eteenpäin, Aaltonen kommentoi.

- Suuret kiitokset Matiakselle koko organisaation puolesta sekä onnea tulevaan! RNK:ssa on tehty jo pitkään todella laadukasta juniorityötä ja nyt he saavat riveihinsä erinomaisen vahvistuksen. Me puolestaan ryhdyimme seurana heti konkreettisiin toimenpiteisiin, kun saimme tietää Matiaksen suunnitelmista. Näistä tiedotamme erikseen vielä kevään aikana, Lahti puolestaan kertoo.

- Toivotan kaikille menestystä tuleviin kausiin sekä tsemppiä tällä hetkellä vallitsevan erikoisen ajanjakson yli pääsemiseen. Nähdään halleilla, kunhan ne aukeavat, Matias päättää.

Seuran uusimmat