SJL: Kevään kilpailukautta on päätetty pidentää!
Julkaistu: 08.01.2021 00.00

SJL: Kevään kilpailukautta on päätetty pidentää!

Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunnan toimesta on kevään kilpailukautta päätetty pidentää useiden sarjojen osalta normaalia pidemmäksi, jotta kauden aikana pystytään pelaamaan ottelumäärältään mahdollisemman täysi kausi. Pidennyksen ansiosta kevätkauden ohjelma ei myöskään muodostu liian tiiviiksi, vaikka otteluita olisi siirretty syksyltä keväälle.

Lasten ja nuorten sarjoissa kauden pidentäminen auttaa niin ikään keventämään muutoin tiiviiksi muodostuvaa ohjelmaa, helpottaa tuomareiden riittävyydessä erityisesti kaupungeissa ja kompensoi talven sarjataukoa. U15 ja nuorempien sarjat jatkuvat 18.4. saakka, sitä vanhempien osalta 11.4. saakka. SM-sarjojen osalta päätös kauden pidennyksestä tehdään, kun tiedossa on, järjestetäänkö huhtikuussa MM-kisojen (U18 & naiset) lisäksi muita maajoukkuetapahtumia.

Suomi-sarja ja Mestis ovat jo pidentäneet kauttaan ja myös alemmissa miesten sarjoissa kausi pitenee maaliskuun loppuun. Naisten osalta kausi pystytään nykytiedon mukaan viemään läpi suunnilleen alkuperäisessä aikataulussa.

Seuroja ja joukkueita pyydetään tekemään itse liiton järjestelmän kautta siirtopyynnöt otteluille siten, että kukin saa järjestettyä tasapainoisemman ohjelman kevätkaudelle. Sarjojen päättymispäivät löytyvät tänään päivitetystä sarjakalenterista.

Lasten sarjojen lopputurnauksia ei järjestetä. U16 ja vanhempien ikäluokkien sarjoissa, joissa piti olla lopputurnaus, mitalipelit pelataan yksittäisinä peleinä. Päätös säästää merkittävästi joukkueiden kustannuksia ja lisäksi vältämme monen joukkueen kokoontumisia.

Kevään turnauksien osalta Suomen Jääkiekkoliitto suosittelee harkitsemaan, onko turnausten järjestäminen näissä olosuhteissa välttämätöntä. Mikäli seura järjestää turnauksen tai seuran joukkue osallistuu johonkin turnaukseen, ovat seura ja joukkue velvollisia itse huolehtimaan sarjaotteluiden siirtopyynnöistä. Sarjaotteluita ei voi jättää pelaamatta turnausten vuoksi.

Seuran uusimmat