Vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin lukuvuodeksi 2021-2022
Julkaistu: 09.02.2021 00.00

Vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin lukuvuodeksi 2021-2022

Turun Palloseuralla ja Upland Country Day Schoolilla on pitkä ystävyyssuhde. Keväällä, vuonna 1977, Upland Country Day Schoolin peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat vierailivat Suomessa silloisen koulunsa rehtorin, John M. Clevelandin toimiessa matkanjohtajana ja poikien jääkiekkovalmentajana koulussa. Kyseistä matkaa oli järjestämässä Suomessa TPS-ikoni Juhani Wahlsten, joka oli heitä vastassa Turun satamassa, vieraiden saapuessa laivalla Tukholmasta. Ohjelmaan kuului tutustuminen Turkuun, turkulaisuuteen ja myös suomalaiseen kulttuuriin. Matkansa aikana he pelasivat myös jääkiekkoa TPS:n junioreita vastaan, kuten myös Espoossa, sikäläistä jääkiekkojoukkuetta vastaan.

Ottelut olivat selkeätä suomalaisjoukkueiden dominointia kummallakin paikkakunnalla. TPS-juniorit löivät taululle jo ottelun puolivälissä selkeät numerot. Ottelua pelattiin yksipuolisesti Uplandin päädyssä. Ottelun puolivälissä Juhani Wahlsten esitti Mr. Clevelandille paitojen vaihtoa uuden jaon muodossa. Joukkueiden kokoonpanoja muutettiin ja pelattiin sekajoukkueilla, jolloin ottelusta tuli tasainen ja mieluisa myös Uplandin poikien kokemuksena. Sama menettely tapahtui myös Espoossa. Tietämättä siitä, että joukkueita oli muokattu TPS-ottelussa, saman selkeän Espoon joukkueen ylivoimaisuuden johdosta, se johti myös siellä uuteen jakoon.

Rehtori Cleveland mieltyi suomalaiseen toimintatapaan, jossa katsottiin muuallekin, kuin omaan napaansa. Samalla hän koki tavanneensa ajattelutavoiltaan samanlaisen kasvattajan, opettajan ja valmentajan Juhani Wahlstenissa. Herra ja rouva Cleveland matkustivat samana kesänä uudelleen Suomeen yhdessä herra ja rouva Stroudin kanssa tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja tapaamaan Juhani Wahlstenia. Matkan päätyttyä koululta tuli pian kirje Uplandin koululta, jossa koulu toivotti TPS:n jääkiekkoilijan opiskelemaan kouluunsa, sen peruskoulun yhdeksännelle luokalle. Ensimmäisenä oppilaana silloin syksyllä 1977 lähti Mika Holmberg TPS:sta. Seuraavana kesänä he uusivat kutsunsa, jolloin oppilaaksi lähti Antti Kirkkola. Näin tämä on jatkunut vuodesta toiseen nyt jo 43 vuoden ajan. Koulu halusi myös saada tyttöjä opiskelemaan kouluunsa. Lahjan Tytöt liitettiin ohjelmaan vuonna 1984, jonka jälkeen oppilaiksi kouluun on vuosittain lähtenyt 1-2 poikaa ja 1-2 tyttöä, riippuen siitä, miten koulu on saanut järjestettyä isäntäperheitä koulun oppilaiden perheistä. Näiden vuosien aikana Uplandin koulussa on opiskellut jo yli sata suomalaisnuorta.

Upland Country Day School sijaitsee Kennett Square nimisessä pikkukaupungissa, Pennsylvaniassa. Koulussa toimii lastentarha, ala-asteen ja yläasteen. Lähin suurkaupunki on Philadelphia, jonne matkaa on noin 45 minuuttia autolla. Kennett Square on hyvin rauhallinen, maaseutumainen pikkukaupunki, jonka tyypillisenä ominaispiirteenä on se, että useimmat perheet eivät pidä oviaan lukittuina. Se kertoo paljon alueen turvallisuudesta. Kouluun voi tutustua koulun sivustoilta täältä.

Allekirjoittaneen tehtävänä Senioritepsiläisissä, on tämän Upland Overseas –ohjelman koordinointi TPS-organisaatiossa, valmistella oppilasvalintaesitykset Senioritepsiläisten hallitukselle, hallituksen päätöksentekoa varten. Tulevalle kouluvuodelle on jälleen mahdollisuus hakeutua opiskelemaan Uplandin kouluun, sen yhdeksännelle luokalle. Tällä kertaa vuorossa on 06-ikäluokka.

Uplandin koulu on yksityiskoulu, jonka lukuvuosimaksu on n. 30 000USD. Koulu on myöntänyt suomalaisille nuorille 90% stipendin, joten lukuvuosimaksu on siis n. 3 000USD. Oppilaat otetaan perheenjäseniksi pääsääntöisesti koulun 8. ja 9. luokan oppilaiden perheisiin. Tämän lukuvuosimaksun lisäksi valittavilta tullaan perimään 1000USD, joka maksetaan isäntäperheelle.

Koulun opettajisto on erittäin sitoutuneita siihen, että oppilaat menestyvät koulussa. Siihen antaa myös oman leimansa yksityiskoulun status, jossa vanhemmat maksavat paljon lastensa koulutuksesta, joten odotukset lasten opintomenestyksistä on myös odotettua. Tätä odotetaan myös koulun suomalaisoppilailta.

Suosittelen lämpimästi tavoittelemaan paikkaa vaihto-oppilaana Uplandin kouluun. Koulu mahdollistaa englannin kielen oppimisen jo varhaisessa vaiheessa, ennen lukioikää, oppivat uuden kulttuurin ja hankkivat laajan elinikäisen ystävyyssuhdeverkoston.

Odotan hakijoilta seuraavia asioita:

1. Kaksi viimeisintä todistusta: -8. luokan joulutodistus ja 7. luokan kevättodistus

2. Opettajien lausunto hakijan koulumenestyksestä, englannin kielen nykyisestä valmiudesta ja oppilaan sosiaalisesta käyttäytymisestä osana oppilasyhteisöä. Lausunto luokanvalvojan ja englannin kielen yhteisenä ja englannin kielisenä.

3. Hakijan laatima kirje: ”Why do I want to come to Upland”

- kirjeessä tulee kertoa motiiveistaan saapua opiskelemaan Uplandin kouluun.

- hakija kertoo itsestään ja perheestään, omasta ja mahdollisista vanhempiensa/muiden perheenjäsentensä toiminnasta TPS-organisaatiossa

- lähtökohtaisesti kirjeeseen voi asennoitua kuvittelemalla, että omaan perheeseen olisi tulossa asumaan ulkomailta vaihto-oppilas, joista itse haluaisi tietää etukäteen asioita

Pyydän hakijoita lähettämään hakemuksensa sähköisessä muodossa helmikuun 23. päivän kuluessa allekirjoittaneelle. Uplandin koulussa tällä hetkellä opiskelee Jussi Saarni ja Pertti Paakki 05-ikäluokasta. Info-tilaisuutta ei korona-tilanteesta johtuen järjestetä, mutta annan lisätietoja mielelläni.

Terveisin,

Ari Aho

Senioritepsiläiset Ry

aho.ari.k@gmail.com

+358 40 5536617


Seuran uusimmat