Julkaistu: 29.08.2023 20.57

Janne Uotila jatkaa TPS Juniorijääkiekon puheenjohtajana

TPS Juniorijääkiekko ry:n virallinen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin maanantaina 28.8. Gatorade Centerin luentosalissa. Tilaisuudessa käsiteltiin koko yhdistyksen edellisen kauden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajan antama tilintarkastuskertomus. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin kuluvan toimintakauden toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Vuosikokouksessa hyväksyttiin myös seuraavan kauden jäsenmaksu, mikä kaudella 2024-2025 on 40 euroa.

Vuosikokouksessa päätettiin pienentää hallituksen jäsenten lukumäärää. Yhdistyksen säännöt määräävät, että hallituksen kokoonpano on puheenjohtajan lisäksi 5-7 hallituksen jäsentä. Syntyneen päätöksen myötä yhdistyksen hallituksessa on jatkossa puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Erovuorossa olleet Janne Uotila, Juha Salonen sekä Miikka Salminen tulivat uudelleen valituiksi hallitukseen. Uotila jatkaa myös hallituksen puheenjohtajana. Mikko Kakko jäi omasta tahdostaan hallituksesta pois. TPS Juniorijääkiekko kiittää Mikkoa useamman vuoden panoksesta Juniorijääkiekon hyväksi.

TPS Juniorijääkiekko ry:n hallitus kaudella 2023-2024:

Janne Uotila, pj
Juha Salonen
Miikka Salminen
Jukka Smolander
Kai Koskinen
Heidi Vanne
Sami Aaltonen