Mika Suoraniemen sekä Teemu Kettusen toimenkuvat laajenevat
Julkaistu: 06.10.2023 13.00

Mika Suoraniemen sekä Teemu Kettusen toimenkuvat laajenevat

Tavoitteena muutoksilla on kehittää koko TPS-jääkiekon toimintaa yhtenäisemmäksi.

HC TPS:n pelaajakoordinaattori Mika Suoraniemi ottaa vastuulleen lisätyötehtävänä kilpavalmennuksen koordinaattorin tehtävän. Pääpaino toimenkuvassa tulee kohdentumaan U16 SM- ja U15 AAA -kilpajoukkueiden urheilutoimintaan sekä U18 Akatemian valmennuksen tukemiseen. Suoraniemi toimii jatkossa edellä mainittujen kilpajoukkueiden valmentajien lähiesihenkilönä.

Lämmin kiitos seuralle luottamuksesta. On hienoa päästä tukemaan valmennusosaamista! Tällä järjestelyllä pystymme entistä paremmin kehittämään koko TPS-jääkiekon (HC TPS ja Juniorijääkiekko) kilpapolun toimintaa entistä yhtenäisemmäksi,” Suoraniemi toteaa.

Samassa yhteydessä myös ry:ssä jo useamman vuoden työskennelleen taitovalmentaja Teemu Kettusen toimenkuva laajenee nykyisestä ja tehtävänimike vaihtuu samalla junioripäälliköksi. Teemun vastuulla on jatkossa seuran ikäluokat U14-ikäluokasta alaspäin sekä lisäksi kaudella 2023-2024 seuraavien joukkueiden valmentajien mentorointi: Naisten joukkueet (SM, Akatemia) sekä U20 Akatemia. Teemu tulee toimimaan jatkossa taitovalmentajan ja harrastevastaavan sekä U14 ja U13-ikäluokkien valmentajien lähimpänä esihenkilönä. Lisäksi Teemun työtehtäviin kuuluu myös mm. sovitut seurakäynnit TPS:n sateenvarjoseuroihin.

On myös hienoa, että uusilla seuran toimenpiteillä saamme koko seurapolkuun ja etenkin lapsikiekkovaiheeseen taas junioripäällikön”, Suoraniemi jatkaa.

Nyt tehdyt muutokset mahdollistavat entistäkin tiiviimmän yhteistyön läpi seurapolun. Omien ammattiosaajien lisäksi kaiken perustana on meidän upeaa työtä tekevät oto-valmentajat. Odotan innolla työskentelyä heidän kanssaan”, Kettunen kommentoi.

Olemme kuluneen kesän aikana lähteneet valmistelemaan tulevaa yhteistyössä HC:n kanssa perusajatuksena se, kuinka voimme parhaiten hyödyntää jo talossa olevaa ammattiosaamista. Nyt tehtävillä toimenkuvien muutoksilla mahdollistamme sen, että toiminta selkenee ja ennen kaikkea tehostuu. Molemmat henkilöt ovat tunnettuja osaamisesta sekä ahkeruudesta. Tämä oli sekä oy:lle että ry:lle ylivoimaisesti paras ratkaisu tulevaisuutta ajatellen”, TPS juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Kalle Lahti puolestaan päättää.

Suoraniemen ja Kettusen toimenkuvien muutokset astuvat voimaan heti.