Tulemme lähestymään seuran toimihenkilöitä sekä vanhempia seurayhteisötestin muodossa maanantaina 27.11.2023 alkaen. Testi saapuu jokaiselle sähköpostilla ja vastausaikaa on yhden viikon ajan. Mikäli kuulut edellä mainittuihin ryhmiin, mutta et syystä tai toisesta testiä saa, voi tällöin olla Jopoxiin tallennetuissa yhteystiedoissa puutteita.
MISTÄ OIKEIN ON KYSE?
Urheiluseura 2.0 on tiedolla johtamisen alusta, josta saamme seura- ja joukkuekohtaista vertailutietoa. Tiedon avulla tunnistamme mm. aktiiviset seuratoimijat, jolloin pystymme kohdistamaan tehokkaammin esim. käytössä olevat resurssit sekä tukemaan heidän polkuaan TPS:n seuratoimijoina. Nyt on siis jälleen mahdollisuus vaikuttaa toimintaan. Osallistumalla ja vastaamalla seurayhteisötestiin omien tuntemusten ja kokemusten perusteella saat äänesi kuuluviin ja olet mukana kehittämässä TPS Juniorijääkiekon yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä vastuullista seuratoimintaa. Seurayhteisötesti on tarkoitettu kaikille seuratoimijoille.
Seurayhteisötesti toteutetaan 27.11.-3.12.2023 välisenä aikana. Testi sisältää 16 perusväittämää, joiden lisäksi kartoitetaan harrastamisen inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Yhteenkuuluvuuden rakentaminen on koko seurayhteisön yhteinen oppimisprosessi ja jokaisen vastaajan näkökulma on yhtä tärkeä.
HedCoach for Sport -tiimi toteuttaa testin ja tiedotamme tuloksista myöhemmin. Tuloksia tarkastellaan joukkuetasolla. Testiin vastaaminen tapahtuu anonyymisti eli vastauksia ei yhdistetä yksittäisiin henkilöihin. Vastaukset tullaan yhdistämään ainoastaan ikäluokkiin/joukkueisiin, joissa henkilöt toimivat. HedCoach ei säilytä, eikä luovuta vastaajan tietoja eteenpäin. HedCoach on riippumaton toimija, jonka arvopohjana on luottamus, tavoitteellisuus ja yhteenkuuluvuus. HedCoach for Sportsin missiona on palvella monipuolisesti strategisten muutosten edistämistä liikunnan ja urheilun kentällä. Lisätietoja konseptista https://hedcoach.fi/ sekä https://hedcoach.fi/for-sports/urheiluseura-2-0/
30.04.2024 10.34 | Varustekeräys ja mitalien jako luistelukoululaisille |
26.04.2024 09.00 | Uusi Seurayhteisöpäivä toukokuussa! |
22.04.2024 09.00 | TPS Juniorijääkiekko selvittää yhdessä Me-säätiön kanssa jälleen harrastustoiminnan vaikuttavuutta |
04.04.2024 15.30 | Kauden 2024-2025 ikäluokkainfot |
26.03.2024 09.00 | Summer Hockey Camp -kiekkoleiri jälleen kesäkuussa! |
16.03.2024 09.00 | Lisää ensi kauden valmentajia julki! |