Tony Suoniemi TPS:n uusi päävalmentaja – tuo mukanaan vahvaa osaamista naiskiekosta
TPS:n Auroraliiga-joukkue saa uuden luotsin, kun Tony Suoniemi siirtyy turkulaisseuran päävalmentajaksi. Suoniemi saapuu TPS:n organisaatioon Tampereen Ilveksestä, jossa hän oli mukana johdattamassa joukkuetta pronssimitaleille päättyneellä kaudella.
TPS Juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Kalle Lahti on innoissaan tuoreesta valmennuskiinnityksestä.
– Nais- ja tyttökiekko on kehittynyt seurassamme viime vuosina suurin harppauksin. Olemme erittäin iloisia saadessamme Tonyn jatkamaan tätä kehitystyötä. Hänellä on pitkä valmennuskokemus ja syvällinen ymmärrys naiskiekon erityispiirteistä ja vaatimuksista, Lahti kommentoi.
Myös Suoniemi odottaa uutta rooliaan innolla.
– Olin aikanaan kiekkoleirillä Turussa, ja siitä jäi kytemään iso haave päästä joskus pelaamaan Tepsissä. Nyt, 30 vuotta myöhemmin, unelma toteutuu – valmentajan roolissa. Onhan se hieno fiilis! Uusi joukkue ja ympäristö tuovat varmasti omat haasteensa, mutta niitä kohti lähdetään täynnä intoa, Suoniemi kertoo.
Tony Suoniemi aloittaa virallisesti tehtävässään 1.5.2025, mutta valmistautuminen tulevaan kauteen on jo käynnissä kulissien takana.
Tervetuloa Turkuun, Tony!
19.09.2025 14.00 | Toimitsija- ja seuratuomarikoulutus |
18.09.2025 11.00 | Upland Country Day School kutsui taas kahta TPS-pelaajaa! |
15.09.2025 12.00 | Syysloman kiekkoleireillä vielä paikkoja vapaana! |
15.09.2025 08.00 | Jääkiekkoliiton tuki (ikäluokat U9-U12) - haku on auki! |
27.08.2025 09.30 | TPS Juniorijääkiekko ry:n vuosikokous |
25.08.2025 11.10 | TPS Super Cup 2025 – huippuluokan juniorikiekkoa Turussa! |